Oh New York, New York- 'Ison Omenan' makuja

Lähdimme Edinburghin campus-majoituksesta torstaina 15.6, aikaisin aamulla, taksilla Waverleyn asemaa kohti, vettä satoi taas, joten tällä kertaa ei koetettu onnea kävellä rinkat selässä. Muutaman kilometrin taksimatka maksoi n. 5£, keskus-aseman lähettyviltä otimme taas 24/7 kulkevan Airlink bussin, joka vei meidät lentokentälle, lipun hinta oli tuo 4,5£/hlö. 

Oma passin kohtalo vähän jännitti, vaikka olimme saaneet sen aika hyvin kuivatettua ja korjattua ’vesivahingon’ jäljiltä normaalin näköiseksi. Check in’ia tehdessä passin sivun lukeminen ei näyttänyt toimivan, siinä iski pieni epäilys, että olikohan se passin tärkein sivu sittenkin vaurioitunut, mutta ei toiminut Antinkaan lukuraita, joten huokaisin helpotuksesta, ehkä tämä oli ihan normaalia. Virkailija-täti kirjoitti tietomme manuaalisesti koneelle ja pääsimme kansainväliselle puolelle. American Airlines- lentomme lähti klo 10:10 aamulla Edinburghin aikaa ja olimme jopa etuajassa perillä JFK:n lentokentällä, New Yorkissa, paikallista aikaa klo 12 (kello on 7h jäljessä Suomen aikaa). Olin kuullut tiukoista selvityksistä maahan tullessa ja siitä, että saattoi kestää hyvänkin tovin nämä selvitykset, mutta me pääsimme 10 minuutissa selvityksistä läpi, johon kuului sähköinen tunnistautuminen itsepalvelupisteellä ja sormenjäljen anto sekä vielä virkailijan luona uudestaan sama +kaikkien sormenjälkien antaminen, lisäksi rinkkamme vielä läpivalaistiin täällä päässä uudemman kerran. 

Olimme varanneet majoituksen Airbnb:n kautta Lyndhurstista, New Jerseystä. Olin viestitellyt emäntämme kanssa milloin ’noin’ olisimme tulossa ja hän oli lähettänyt reittiohjeita meille. Koska olimme vielä etuajassa laskeutuneet Nykiin, ajattelin, että meillähän on tässä reippaasti aikaa ehtiä ajoissa Lyndhurstiin, isäntäväkeämme tapaamaan. Lentokentällä tarvitsimme dollareita, koska taskuista löytyi vain muutama punnan kolikko, rahan nostamisesta seurasikin ensimmäinen ongelma, lentokentän automaatti ei hyväksynytkään pankkikorttejamme. Muiden korteilla näyttivät toimivan ihan mallikkaasti mutta ei meidän, vaikka meidän korttien logot olivat automaatissa lueteltu ja niiden olisi pitänyt toimia. Antti kierteli kokeilemassa useampaa automaattia, kysyi infopisteen virkailijalta ja kävi erään luottoyhtiön toimistossa, mikä sijaitsi kentällä, mutta jostain syystä kortit eivät toimineet. Aikaa tähän kului jo toista tuntia, kunnes mieleeni tuli oma extrakorttini- Visa electron (kortin hankinta meni niin viimetippaan, että se kilahti postilaatikkoon suomen päässä tuntia ennen juna-asemalle lähtöä lähtöpäivänä, muutoin olisi pitänyt vanhempien postittaa se esim. suoraan Nykiin.) No onneksi kortti oli ehtinyt mukaan, koska sillä yllättäin saikin nostettua käteistä! Dollarit siispä taskuun ja menoksi, hain kentältä pari pizzaslicea mukaan ja otimme bussin Port Authorityyn, New Yorkin keskusasemalle (ihan Time Squaren vieressä). Bussimatka maksoi 18$/hlö. Olikin jo jokseenkin ruuhka-aika, kun bussiin viimein pääsimme ja matka kesti oletettua kauemmin, yli tunnin, olimme jo myöhässä sovitusta check in ajasta. Port Authorityn asemalla vasta tajusin, että meidänhän täytyi tosiaan ottaa joku jatkoyhteys New Jerseyn puolelle, jonne oli vielä reippaasti matkaa!

Olimme lähteneet niin lungisti kohti Amerikkaa, että emme olleet ladanneet mitään karttoja puhelimeen, eikä oltu katsottu reittiohjeita sen kummemmin, kuin mitä isäntäväki oli meille lähettänyt. New Yorkin päässä ei löytynyt ilmaista wifiä, joten jäi se karttojen selaaminen ym.  paikan päällä. Löysimme kyselyiden jälkeen bussilinjan, joka kulki Lyndhurstin ohi, jonot vain olivat ihmeellisen julmetut bussiasemalla. Löysimme toisen linjan, jossa oli lyhyempi jono, johon päädyimme ja yksi rouva vannoi, että tällä bussilla pääsemme kyllä sinne minne pitääkin.

Paikalliset keskustelivat bussien myöhästelyistä ja ilmeisesti jossakin tunnelissa oli jotakin tapahtumaa ollut, kun bussit olivat todella myöhässä ja jonot kaaosmaisen pitkät asemalla (tervetuloa New Yorkiin siispä!). Tapaamamme amerikkalaisrouva, Venice, adoptoi meidät itselleen ja kovasti kertoi meille ohjeita, missä jäädä pois ja minne kävellä. Bussiin päästyämme, bussin myöhästelyjen takia, oli se ihan kattoa myöten täynnä ihmisiä, meidän täytyi seisoa bussin perällä, rinkat olivat jo olleet selässä useamman tunnin ja vähän painoivat selkää. Bussi hyppi ja pomppi ja Antti alkoi olla jo ihan vihreä ja valmis oksentamaan, itse sinnittelin ja yritin lähinnä pysyä pystyssä kolhimatta muita rinkallani, kun olimme kuin sillit purkissa. Tämä amerikkalaisrouva kävi vielä bussimatkan aikana jututtamassa bussikuskia ja viittoi meille missä jäädä pois, painoi nappia meidän puolesta ja viittoi vielä reittiohjeita ja toivotti onnea matkaan, kun vihdoin änkesimme ulos bussista. Siinä sitä nyt oltiin New Jerseyn alueella, jossakin Lyndhurstin lähettyvillä! Päätimme soittaa emännällemme- Deborah’ille ja hän paikallisti meidät tietokoneellaan ja neuvoi reittiä, mutta koska kaikkia ohjeita ei lopulta muistettu, niin pakko oli sen verran käyttää kallista dataa, että saimme sijaintimme selville ja tarkan reitin majapaikkaamme, kävelyä oli vielä 2km, onneksi lämpötila oli ”vain” +20c, että ei oltu ihan lämpöhalvauksen partaalla päästyämme perille vihdoin klo 18 aikaan, kun emäntämme huiskutti meille kuistilta ja ohjasi taloonsa.

Meidän emäntä, Deborah nimeltään, on kaksi vuotta sitten eläkkeelle jäänyt rouva, joka rakastaa Italiaa, on siis italialainen, syntyperältään, mutta asunut Amerikassa elämänsä ja on kirjoittanut kirjan vaiherikkaasta elämästään, että Italian reissuistaan, joilla etsi sukulaisiaan kyseisestä maasta. Kirjan hän julkaisi kuukausi sitten ja on juuri suunnittelemassa julkaisujuhlia! Deborahin aviomies Preston on eläkkeellä oleva jazz -muusikko, pilke silmäkulmassa kulkija, joka on intohimoinen politiikan seuraaja ja puhuja, innokas puhumaan Amerikan tilanteesta, mielenkiintoisia keskusteluita kuulla periamerikkalaisen suusta heidän näkemyksensä! Deborah esitteli meille pikaisesti huoneemme ja perusasiat ja lähti sitten kirkkoonsa, jossa tekee vapaaehtoistöitä. Oikein ihana ja räikeä eläkeläispariskunta! Yhteä iltana tulimme kotiin klo 23 kieppeillä, yritimme olla hiljaa ja käydä pikasuihkussa yms ettei kuuluisi kauheasti melua (ohuet seinät), kun olimme päässeet nukkumaan 01 kieppeillä, kuulimme, että eläkeläispariskunta ajoikin autotalliin (meidän kellariasunnon vieressä) ja sieltä raikuvin äänin kiipesivät kerrokseensa, menevä pariskunta siis, myöhempään ulkona kuin me!

Pariskunnalla on iso 3-kerroksinen omakotitalo, yläkerrassa asuu vuokralainen, he itse asuvat keskikerroksessa ja kellarikerrosta vuokraavat airbnb:n kautta, jossa me siis punkkasimme. Viikko tuli maksamaan 395€, eli yöltä n.28€/hlö, älyttömän halpa paikka, kun miettii New Yorkin hotellihintoja! Matkaa oli puoli tuntia bussilla Manhattanille, mikä ei meitä reissupekkoja haitannut.

Meidän kellariasunto oli juuri soppeli, n. 40 neliöinen huone omalla wc/pesuhuoneella ja omalla uloskäynnillä, josta meni portaat ylös takapihalle, ovessa oli koodilukko, joten avaimia ei tarvittu. Asunnosta löytyi kunnon keittiö ja jääkaappi (perus jättiamerikkalainen kaappi, jonne mahtuisi minä ja Antti vierekkäin istumaan) ja kaikki tarpeellinen! Lisäksi pyykkikone ja kuivuri, jotka olivat myös meidän käytettävissä. Myös muut täällä asuneet, olivat jättäneet tavaroitaan, kuten karttoja, metrokortteja, teetä, kahvia, hiuslakkaa ym ym. joten kaikki tarpeellinen todellakin löytyi! Deborah oli ystävällisesti täyttänyt jääkaappia meitä varten ja kattanut pöydänkin meille, ruoka ja kylmä juoma maistuivatkin kommelluksiemme jälkeen!

Meidän kellarikämppä

Takapiha, jossa sai oleskella ja meidän kellari- sisäänkäynti
näkyy kuvassa myös

Aamupala tietysti aiheeseen sopivasta astiastosta!

Lähdimme vielä illalla käymään läheisessä supermarketissa ruokaostoksilla, oli jotenkin huvittavaa huomata, että kyllä täällä on niin ”amerikkalaista”- juuri sellaista, mitä oli tv:ssä ja sarjoissa nähnyt ja miettinyt, että onkohan se noin. Meidän asuinalue oli hyvää aluetta, kuin Wisteria Lane sarjassa Desperate Housewives (okei, ehkä ei niin hienostoaluetta, mutta hyvää aluetta kuitenkin). Nätit omakotitalot vierivieressä, jokaisesta liehui Amerikan lippu, puutarhat tiptop, jotka joku Juanes oli käynyt hoitamassa (vaimoja myöten). Hienot citymaasturit pihassa, tai sellainen maasturi, johon tarvitsi jo kuorma-auto kortin ja postit postinjakaja heittänyt rullassa asuntojen pihalle, pihoissa kylttejä, joissa luki että 'kannatan oman alueen poliisitoimintaa' ym, uima-altaita tällä alueella ei näkynyt olevan, joten allaspoikia ei ole vielä tullut nähtyä (ehkä sitten Losissa!) NIIN täällä sitä nyt oltiin, Amerikassa! Sarkasmistani huolimatta, ensivaikutelma oli hyvä! Ihmiset ylenystävällisiä ja oikeasti avuliaita (ei vain sitä kuuluisaa small talk’ia).

Nukuimme hyvät yöunet ja tasasimme sisäistä kelloamme ja lähdimme seuraavana päivänä Manhattanille vähän tutkimaan uutta kaupunkia. Jetlag ei vaivannut, toisaalta 4 vuotta yötyötä tehneenä ja viikottain rytmin vaihtamiseen tottuneena, aikavyöhykkeeltä toiselle siirtyminen oli helppoa, jetlagia ei ole ollut. Anttikin selvisi pienellä väsymyksellä.

Emme oikein alkuun päässeet selville bussiaikataluista ja päätimmekin koputtaa yläkerran ovelle, joka meni isäntäväkemme asuinkerrokseen ja kysyä busseista. Tapasimme ensimmäisen kerran tällöin Prestonin, joka oli kalsarit jalassa ilman paitaa ja partavaahdot naamassa! Huipputyyppi.

Deborah näytti meille bussiaikatauluja ja saimme jonkinlaisen käsityksen aiheesta. Heti kulman takana oli lähin pysäkki, josta kulki DeCamp- line arkipäivisin työaikaan, yksittäinen lippu maksoi 5,40$/hlö. Kauempana oli NJtransit- pysäkkejä, joista kulki useammin ja myös viikonloppuisin bussi, yksittäisen lipun hinta oli 4,50$/hlö. Päätimme käyttää NJtransit’ia. New Yorkiin oli helppo päästä, sietä takaisin tulo Lyndhurstiin oli aina vähän arpapeliä, ainakin 4 eri bussilinjaa kulki Lyndhurstin ohi, MUTTA ei mitään tietoa mitä kautta ja missä kohtaa ja olimme onnekkaasti aina ottaneet eri linjaisen bussin, joten fiiliksen mukaan jäätiin pois bussista, kun ei ihan varmaa ollut mistä bussi meni, pimeään aikaan oli kyllä omat haasteensa yrittää paikantaa itsensä. Onnistuimme kuitenkin aina jäämään pois bussista 1-2km säteellä majapaikastamme (mikään bussi ei mennyt suoraan majapaikkamme ohi, paitsi Decamp line viikolla), joten reilu kilometrin kävely oli ihan ok iltaisin ja aina löysimme ”kotiin” lopulta.

Bussia odottamassa, pieni sadesää ei haitannut menoa!

Manhattanin sydämessä oli hyvin hektistä! Oli aikamoinen hyppy Edinburghin linnoista ja rauhallisista ”keskiaikaisista” fiiliksistä hypätä keskelle Time Squarea ja pilvenpiirtäjiä! Kävelimme Time Squarelle, joka vilisi ihmisiä, valokylttejä, korkeita rakennuksia ja keltaisia takseja, jotka suhahtelivat ohi. Tutkimme läheisiä katuja, vastaantulevia paikkoja ja kävelimme Broadwaylle sekä kauemmas Madison Squarelle ja kävimme Madison Square Parkissa chillailemassa, joka oli täynnä oravia, kymmenittäin! Puisto oli selvästi Antin paikka, oli siis jälleen löytänyt omiensa pariin.

Tää paikka on olemassa:)!  #forrestgump

Ihanat keltaiset koulubussit

Madison Square

Madison Square Park

Oravia hyppi pitkin puistoa!

Kirjastolla

Rockefeller Plaza

Grand Central Terminal

Antti halusi ehdottomasti käydä YK:n päämajassa, jonne sai vierailuluvan ja turvatarkastusten jälkeen käytiin siellä katselemassa paikkoja. Antti kävi myös kyseisessä paikassa vielä uudelleen tekemässä laajemman kierroksen. Iso rakennus ja mielenkiintoinen paikka!

Täällä betoniviidakossa kuljettuamme, päivän päätteeksi oli kiva mennä Central Parkkiin piknikille ja chillailemaan. Haimme katukeittöstä hyvää&halpaa ruokaa, lisäksi jostain kahvilasta kahvit ja teet mukaan ja sitten puistoon! Central Park on niin iso, että ei ehditty puistosta tutkia kuin ehkä 1/3. Puisto on todella kaunis ja sieltä löytyy vaikka mitä, esim. huvipuisto ja kuuluisa eläintarha Central Park Zoo, lisäksi lampia ja järvi, joissa polskii kilpikonnia ja karppeja, yksi pesukarhukin tuli vastaan puistossa, mikä oli kyllä hauska näky!! Puistossa oli kävelykaduilla myös katutaiteilijoita, kuten maalareita ja taikureita, joiden työskentelyä ja esityksiä oli hauska seurata, mutta ennenkaikkea puistossa oli kauniita paikkoja lampineen, kallioineen ja vihreine puineen, joita reunustivat isot pilvenpiirtäjät, aikamoinen maisema!

Kuuluisa pop art taideteos ' love sculpture'

Meidän vakkari ruokapaikka!

Central Park'issa piknikillä

Central Parkin ulkopuolella oli monta hevosvaunua
 odottamassa asiakkaita

The Empire State Buildingissa kävimme myös vierailemassa, emme sinne kiirehtineet ensimmäisinä pilvisinä ja sateisina päivinä, vaan odotimme aurinkoisempaa päivää! Ostimme lipun 86. kerrokseen. Lippu maksoi 35$/hlö (mikä tuntui huimalta summalta näin budjettimatkaajille, mutta once in a lifetime- experience, niin pitihän sinne päästä!) Näkymät olivat huikeat! Sieltä katsoessa ympärilleen tajusi vasta kuinka iso Manhattan on ja koko New York! Enemmän ihmisiä kuin Suomessa yhteensä!

The Empire State Building

Kolmen hektisen Manhattan päivän jälkeen päätimme viettää päivän Lyndhurstissa kotosalla. Päätös oli hyvä, sillä iltapäivästä alkoi satamaan kaatamalla, sekä ukkostamaan urakalla! Ensimmäiset pari päivää lämpötilat olivat täällä +20c, mutta nyt ne pompsahtivat +30 kostean kuumaan asteeseen ja ukkonen rätisi. Yritimme aamupäivän viettää takapihalla oleskellen, mutta, kun ei ollut vielä tälläiseen kuumuuteen tottunut, niin hyvin nopeasti hipsimme takaisin kellariimme. Kellariasuntomme oli tosiaan niin viileä, että täällä sai vetää aina villasukat jalkaan ja pitkät vaatteet päälle, kun taas lähti ulos, sai heittää suurimman osan vaatteista pois päältä! Välillä lämmitettiin kellaria avaamalla ikkuna ja ovi pihalle auki, mutta oli kyllä mukava oleskella viileässä näin hellesäässä!

Leppoisan kotipäivän jälkeen lähdimme aikaisin aamulla taas kohti Manhattania, Port Authorityn asemalta päätimme ladata dollareita metrokortteihin ja hurautimme Lower Manhattanin alueelle. Kävelimme satamaan päin, Battery Parkin alueelle ja päätimme hypätä ilmaisen Staten Island Ferryn kyytiin. Lautta kulki puolentunnin matkan Manhattanin satamasta Brooklynin puolelle ja kulki Liberty Islandin läheltä, jossa itse Vapauden Rouva seisoo soihtu kädessä. Kahden tuskaisen hellepäivän jälkeen keskellä tätä betoniviidakkoa, oli ihanaa päästä ferryn kyytiin, olinkin  kaivannut veden äärelle. Täytyy sanoa, että minua kiinnosti enemmän meri ja mereltä puhaltava raikas tuuli kuin vapaudenpatsas! Joissain elokuvissa ym. on tullut nähtyä vapaudenpatsas, jossa se on jotenkin isomman ja glamourimman näköinen, mutta näin livenä katsottuna, se näytti vähän nuhjuiselta ja pieneltä, kun oli jo melkein kävellyt viikon pilvenpiirtäjien seassa! Mutta upea Lady oli siitä huolimatta.

Staten Island Ferryn kyydissä

Statue of Liberty

Lower Manhattanin siluettia

Ferry- ajelulta palattuamme kävimme kävelemässä Wall streetilla pukumiesten seassa ja sieltä WTC-tornille ja muistomerkille. WTC-kaksoistornien muistomerkillä käyminen oli kyllä pysäyttävää, konkretisoitui tuo kauhea tapahtuma vuosien takaa, muistomerkit tornien tilalla olivat kauniit, tunnelma ympärillä haikea ja surullinen.

Wall Street'illä,  the New York Stock Exchange

WTC - mustomerkki, romahtaneiden tornien paikalla

One World Trade Center- rakennus

Jatkoimme WTC-muistomerkiltä China Towniin ja Little Italyyn, jossa kävimme testaamassa italialaista ruokaa, päivästä ja lämpötilasta uupuneena päätimme jatkaa takaisin kotia, Lyndhurstiin loikoilemaan, tapasimmekin takapihalla Prestonin ja hänen serkkunsa ja jäimme juttelemaan.

 Viimeisenä päivänä ennen seuraavaa lentoa, päätin jäädä kotiin rentoutumaan ja valmistelemaan lähtöä, sekä viettämään aikaa meidän isäntäväen kanssa, kun taas Antti löysi itsestään vielä virtaa lähteä Central Park'iin ja keskustaan pyörimään.
Deborah kutsui meidät syömään puutarhaan, joukkoon liittyi myös Deborahin ystävä, jolla oli suomalainen isoäiti ja sukulaisia Suomessa. Istuimme iltaa myöhään asti ja söimme Deborahin laittamaa italialaista ruokaa, aivan törkeän hyvää! Preston ja Antti kävivät vielä soittelemassa pianoa yhdessä ja Preston soitti minullekin kappaleen, taitava muusikko! Deborah pakkasi meille vielä sitruunajuustokakkua mukaan ja sain Deborahilta lahjaksi myöskin hänen kirjansa, 'My Love Affair With Italy'- löytyy nyt Amazonista! Taidan säästää kirjan Fijille luettavaksi, can't wait, sormet syyhyää! Ihana ja sydämellinen pariskunta, jos haluat asua halvalla lähellä Manhattania, niin suosittelen lämpimästi tämän pariskunnan taloa!

Deborah'in uunituore kirja My Love Affair With Italy
polttelee rinkan taskussa :)

Deborahin kanssa takapihalla hengailemassa

Master Chef

Pariskunnan ujo Ivanka-kissa :)

Meillä oli mahtava viikko täällä Isossa Omenassa, kaupunki oli näkemisen arvoinen, vaikka ehdimme tehdä vain pienen pintaraapaisun koko julmetun kokoiseen New Yorkiin! Huikeita maisemia tuli nähtyä ja koettua, mutta se mikä täältä jää oikeasti muistoihin ja sydämeen, on nämä ihanat ihmiset, joihin minulla oli etuoikeus tutustua! Lohdullista on se, että ainakin on paikka minne tulla mahdollisella seuraavalla Amerikan reissulla! Haikein mielin on siispä aika pakata rinkat ja jatkaa Chicagon kautta San Fransiscoon!

Thank you New York and first and foremost Deborah and Preston!

~Concrete jungle where dreams are made of, there's nothing you can't do, now you're in New York~

-Alicia Keys