Valley of Fire, Grand Canyon ja Joshua Tree- kansallispuistoja ihastelemassa

Jatkoimme roadtrippia Las Vegasista 8.7. aavikon halki kohti Valley of Fire’a. Tarkoituksena oli alunperin käydä Vegasista päin Death Valley’ssa, mutta siellä oli tukalat oltavat +55’C:n kuumuuden takia, ei ollut mitään järkeä sinnepäin lähteä, joten lähdimme ajelemaan 4,5h matkaa Arizonaan, Paigen kylää kohti, välistoppina Nevadassa, Mojaven aavikolla sijaitseva Valley of Fire. Paikka on saanut nimensä punaisista hiekkakivimuodostelmista, jotka ovat muodostuneet  150 miljoonaa vuotta sitten, kun vielä oli dinosauruksia!

Valley of Fire State Park oli todella mahtava, aivan jotakin erilaista, mitä ei ollut ennen nähnyt! Päivä oli kuuma, +47’C, aavikolla, eikä mitään varjopaikkaa minne mennä, joten autolla kiertelimme puistoa (vaikka ilmastointi huusi täysillä, aurinko ja kuumuus tunkeutuivat ikkunoiden läpi ja autossa olokin oli aika koettelemusta!), hetkeksi poistuimme autosta ihailemaan maisemia, mutta pihalla ei pystynyt kauaa olla, jo 200m kävelyn jälkeen olisi voinut tuupertua aavikolle. Näitä suomalaisgeenejä ei oltu selvästikään tehty kestämään tälläisiä sääolosuhteita! Varoituskylttejä kuumuudesta oli jokapaikassa, eikä patikointia suositeltu, mutta olipas kerrassaan mahtava paikka!! Täällä Olisi voinut enemmänkin aikaa viettää ja käydä patikoimassa pikkureittejä viileämmissä olosuhteissa. 















Beehives

Arch Rock (jonka epäillään sortuvan lähivuosina, joten
tuli tämäkin luonnon ihme nähtyä ennen sortumista:))

Atlatl Rock, muinaisten 'luolaihmisten' kaiverruksia




Rainbow Vista alue



Aika kuuma, aika kuuma!


Fire Wave

White Domes-alue



Hooverin pato olisi sijainnut vain 60 mailin päässä, mutta uupuneina kuumudesta jatkoimme matkaa kohti Paigen kylää. Ajelimme Valtatie 15, 59 ja 89 pitkin Nevadan puolelta, Utahin ja Arizonan rajaa pitkin Arizonan puolelle. Reitti oli todella upea maisemiltaan, tämän roadtripin parasta antia!! Tie meni vuorien keskellä, välillä kierrellen korkeuksissa, välillä kanjonin pohjalla, Zionin ja Grand Canyonin kansallispuistoalueiden laitamilla, ei voinut kuin istua ja ihmetellä noita punaisen eri sävyisiä vuoria ja aavikkoalueita! Vau!











Pitkän kuuman päivän jälkeen saavuimme Pagen kylään illalla, olimme varanneet sieltä Travellodge motellihuoneen yhdeksi yöksi (perus tienvarsijenkkimotelli), motellissa oli pieni uima-allas, jossa oli kiva käydä pulahtamassa hikisen päivän päätteeksi. Huone maksoi 138$/yö (sisältäen autopaikan, aamupalan ja pyykinpesumahdollisuuden).

Paigen kylä sijaitsi todella hulppeissa maisemissa, kanjoneiden, Powell järven ja Coloradojoen ympäröimänä! Tarkoitus oli käydä Antilooppikanjonissa, mutta rajun kuumuden takia jouduimme jättämään tuon mahtavan kohteen välistä ( koska sinne päästäkseen olisi pitänyt kävellä pidemmän aikaa, mikä oli mahdotonta helteen takia) ja lähdimme käymään Powell järvellä, Glen Canyonilla ja Glen Canyonin padolla. Jatkoimme matkaa Grand Canyonin kansallispuiston rajamaille ja kävimme Hevosenkenkämutkalla ihastelemassa Coloradojokea. Hevosenkenkämutkalle piti kävellä ’vain’ kilometri edestakaisin, mutta sekin tuntui todella pitkältä matkalta aavikon kuumuudessa paahtavan auringon alla! Mahtavat oli maisemat!

Glen Canyon, Paigen kylässä


Coloradojoki






Glen Canyon pato




Lake Powell



Hevosenkenkämutka/Horseshoebend


Ajoimme hevosenkenkämutkalta 2h matkan sympaattiseen Williamsin kylään, josta olimme buukanneet myös Travellodgeketjun-motellihuoneen kahdeksi yöksi, hintaa 126$/yö, tähänkin motelliin kuului pieni uima-allas ja lämmitetty vieläpä (niin hassua +40’c:n helteissä hypätä vielä lämmitettyyn altaaseen!). Kiertelimme Williams’ia kävellen ja seuraavana aamuna lähdimme Grand Canyonille, joka sijaitsi n. tunnin matkan päässä Williamsin kylästä. Pääsimme myös ajamaan tuota kuuluisaa ja historiallista Route 66- reittiä matkalla Williamsiin ja kun lähdimme kohti seuraavaa paikkaa!
























Menimme Grand Ganyonille eteläisen puolen portista, kansallispuistomaksu oli 30$/auto ja sillä sai viikon oleskella puistonalueella. Kävimme kävelemässä Rim Trail-reittiä. Kanjoni oli upea! Se oli niin suuri ja jatkui loputtomiin, oli vaikea edes sisäistää tuota koon mahtavuutta! Kanjonin reunalla kyllä sieppasi mahasta ja jaloistakin, mutta oli huikea istua kallion reunalla katselemassa kaukaisuuteen! Ajoimme lopuksi kanjonin reunaa mukaillen, Grand Canyon Visitor Centeriltä Desert View Drivea puolentunnin verran Desert View Watchtowerille, jossa kiipesimme näkötorniin katsomaan kanjonia.






Kesyoravia oli monia puiston alueella 




















Matkalla Desert View Toweriin..

Tälläisiä otuksia tuli vastaan!

Desert View Tower







Williamsista ajoimme n. 5h matkan Yucca Valleyyn, jossa vietimme yhden yön High Desert Motellissa, joka maksoi 60$/yö. Alueelta löytyi paljon halpoja motelleja ja Yucca Valley oli mukava pieni paikka oleskella. Ajelimme puolen tunnin matkan Yucca Valleysta Joshua Treen kansallispuistoon, menimme sinne vasta auringonlaskun aikaan, kun sääkin oli jo viilempi (kuitenkin +35c), ihastelimme aavikkoa ja Joshuapuita, sekä jättikivirykelmiä, joissa kiipeilimme ja jäimme katsomaan auringonlaskua sekä tähtitaivasta. Aavikon yllä tähtitaivas oli mielettömän kauniin näköinen, ja koko puistossa ei ollut juuri ketään! Ajelimme ikkunat auki kädet ja pää pihalla viilettäen fiilistellen maisemia! Puistoon olisi ollut 25$ pääsymaksu, mutta klo 19.30 aikaan portilla ei ollut enää ketään, joten ajelimme puistoon ihan ilmaiseksi.






Joosuanjukka eli Joshua Tree








Antti tutkimassa kaktusta:D

Hassun näköisiä kaktuksia



Pääkallokivi

















Yucca Valleysta oli enää vajaa 2h matkaa Los Angelesiin. Ajoimme Los Angelesiin Long Beachille ja yövyimme Beach Inn motellissa hintaan 84$/yö. Vietimme päivän rannalla chillaillen ja fiilistellen roadtripin viimeistä päivää, oli väsynyt, mutta onnellinen olo! Seuraavana aamuna, 13.7, palautimme auton LAX’in lentokentälle, Hertzin toimistolle.



Long Beach, L.A.





LAX'in kentälle autoa palauttamaan!


Meidän roadtrip-reitti noin suunnilleen

Kahden viikon roadtrip tuli päätökseensä! Reissun parasta antia oli ehdottomasti mahtavat kansallispuistot, erityisesti pidin Valley of Firesta ja Joshua Tree’sta! Sekä huikeat maisemat Nevadan, Utahin ja Arizonan rajalla ajellessa! Ehdottomasti kannattaa vuokrata auto, jos on jenkkeihin tulossa kiertelemään, välimatkat ovat pitkiä ja julkinen liikenne on aika olematonta isojen kaupunkien ulkopuolella. Ajaminen oli suhteellisen helppoa, samanpuoleinen liikenne kuin Suomessa ja kaikki oli todella selvästi merkitty! Piti muistaa vain tankata tarpeeksi aavikolla ajaessa, jossa ei bensa-asemia löytynyt joka välissä. Meidän Toyota Rav 4- auton tankin sai täyteen 40$:lla (n.35€), joten Suomeen verrattaessa täällä ajeleminen oli halpaa! Kilometrejä kertyi kahdelle viikolle kiitettävät 3500km. Maastopaloja on ollut valitettavasti runsaasti ympäri Californiaa, Yosemiten seudulla, Mariposan alueella on väki joutunut jopa paeta savua ja kuumaa ilmaa, tuo paikka missä mekin oleskelimme pari viikkoa sitten! Arizonassa on ollut myös tulvia, meidän kohdalle ei onneksi sattunut tulipaloja tai tulvia, kaikki meni hyvin ja kärsimme vain kuumuudesta. Roadtrip oli kaikinpuolin onnistunut!


~Take only memories, leave only footprints~
-Chief Seattle


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Malesia: Löhöilemässä Langkawilla

Reissun viimeinen etappi- Japani!

Singaporen sykkeessä

Haaveilusta tositoimiin

Unelmat kantavat kauas

Oh New York, New York- 'Ison Omenan' makuja

Uusi-Seelanti; Pohjoissaari- kaatosadetta ja hobitteja

Malediivit- It's a paradise!

Australia-From Sydney to Cairns osa 2/2

Elämää Edinburgh'issa- pienistä vastoinkäymisistä Edinburgh'in lumoihin